R-kioski

Assemblin ja R-kioski – pidetään hyvästä huolta

Valtakunnan tunnetuimman kioskiketjun ja Assemblinin yhteistyö perustuu moneen tekijään. Työn laatu on niistä keskeisin.

R-kioski on Reitan Conveniencen omistama valtakunnallinen myymäläketju. Ketjuun kuuluu Suomessa noin 660 R-kioskia, joista ketjun hoidossa on noin kaksi kolmasosaa. Loput myymälöistä ovat franchise-sopimuksen piirissä.

Projektipäällikkö Heikki Svahn on ollut mukana asiakkuudessa mukana ensin oman yrityksensä kautta ja myöhemmin osana Assemblinia.

– Täytyy sanoa, että luottamusta puolin ja toisin löytyy. Yhteistyön aikana olemme kehittäneet huoltoverkkoamme Suomen laajuiseksi, joten asiakkaamme palvelutaso on saatu pidettyä erittäin hyvänä, Svahn kertoo.

Assemblinin Tekniset Palvelut -liiketoiminnan R-kioskille tarjoamat palvelut ovat erittäin kattavia. Jatkuvien ylläpito- ja huoltotöiden lisäksi Assemblin toteuttaa myös myymälöiden saneeraus- ja uudistustöitä. Jälkimmäisestä hyvänä esimerkkinä ovat muun muassa Postin asiamiestoiminnan vaatimien laitteistojen asennustyöt. Hiljattain aloitettiin myös uusien hodaripisteiden rakennus palvelutiskin yhteyteen.

Kaikki palvelupyynnöt pyritään hoitamaan ripeästi ja joustavasti.

– Kioskit ovat kovalla käytöllä jolloin huoltojenkin on oltava jatkuvaa toimintaa. Pienemmät korjaustyöt saatetaan tilata jopa tekstiviestillä kioskiyrittäjän toimesta, mutta suuremmat urakat kulkevat aina pääkonttorin Ärrävaaran kautta, Svahn kertoo.

Hyvällä yhteistyöllä syntyy hyvää kaikille.

Lisätietoja

Mirka Vesaniemi
Liiketoimintajohtaja
Tekniset Palvelut
mirka.vesaniemi@assemblin.fi
p. 040 566 9929