Vuoden työntekijäksi jo toistamiseen

”Olen onnekas, kun olen saanut ympärilleni maailman parhaat työkaverit”


Assemblinilla valitaan kerran vuodessa vuoden työntekijä ja vuoden esihenkilö. Vuoden työntekijäksi assemblinlaiset äänestivät jo toistamiseen viestintävastaava Fanni Långin.

Vuonna 2012 Fanni oli 22-vuotias viestinnän ja mainonnan toisen vuoden opiskelija. Silloin hän ei tiennyt kesätöihin tullessaan, että löytää itsensä 8 vuoden kuluttua yhdestä Suomen suurimmista talotekniikka-alan yrityksistä vastaamassa yrityksen viestinnästä ja markkinoinnista.

– Tulin alkujaan vain kesätöihin koulun ohella talouspuolelle. Toteutin kuitenkin loppujen lopuksi myös opparini tänne ja sen jälkeen aloin tuottamaan, kehittämään ja toteuttamaan yrityksemme viestintää ja markkinointia.

Vuoden työntekijäksi Fanni on äänestetty jo kaksi kertaa, mutta silti molemmat kerrat tulivat hänelle yllätyksenä.

– Tämä talo on täynnä maailman parhaita ihmisiä; aitoja, huomioonottavaisia ja loistavalla huumorilla varustettuja. Voisin nimetä suorilta ainakin 20 ihmistä, ketkä ansaitsisivat tämän kunnianosoituksen.

Valintaperusteissa Fannia äänestäneet henkilöt kuvailevat häntä päteväksi, tunnolliseksi, omistautuneeksi ja yhteishengen luojaksi. Fanni itse kuvailee itseään luotettavaksi, läsnäolevaksi sekä kunnianhimoiseksi.

– Näihin kysymyksiin vastatessani tulee mieleen, että olen työhaastattelussa ja joudun syvällisesti pohtimaan minun työminääni. Minulle kaikista tärkeintä työssäni on se, että jokaista kohdellaan tasa-arvoisesti, jokainen otetaan huomioon sekä muistetaan pysähtyä että kuunnella. Koen olevani luotettava ja, että hoidan kaikki asiat kunnolla loppuun. En tykkää jättää mitään puolitiehen.

Työkseen Fanni vastaa Suomen toimintojen markkinoinnista ja viestinnästä. Hän kuuluu myös konsernin vastuullisuustyöryhmään sekä hän hoitaa osittain myös riskienhallintaa ja työturvallisuusasioita. Fannin työkaveri HR-asianhoitaja Kati Tuovinen on työskennellyt Fannin kanssa tiiviisti kohta neljä vuotta.

– Komppaan Fannia hänen vastauksessaan. Fannilta saa aina apua ja ideoita. Jos tarvitsen apua sellaiseen asiaan, mistä en tiedä keneltä kysyisin ja miten lähtisin tekemään sitä, niin yleensä kysyn Fannilta apua. Fanni on tosi luova ja sisällön tuottaminen on hänelle helppoa, kertoo Kati Tuovinen.

Jokainen työpäivä on erilainen

Rutiininomaista työpäivää ei Fannilla ole. Hän kertoo, että välillä työviikkoja on vaikea suunnitella, koska hänelle tulee paljon ad hoc-tehtäviä, joista monet ovat sellaisia, joihin on pakko reagoida saman päivän aikana. Suurin osa hänen työajastaan menee sisällöntuottamiseen, kehittämiseen ja projektien tuottamiseen.

– Pidän työstäni järjettömän paljon. Näiden kahdeksan vuoden aikana olen oppinut paljon, päässyt tekemään kaikenlaista sekä vastamaan ja kehittämään monia asioita.

Fanni ei osaa sanoa, mikä olisi hänen lempityötehtävänsä, mutta hän mainitsee, että hän tykkää nähdä työnsä jäljen ja sen kun onnistuu.

 – Olen rakentanut isoja osiota nollasta lähtien. Mutta yksi mieleenpainuvin case oli 200 hengen strategiapäivän järjestäminen vuonna 2019. Vaikka työpäivät venyivät silloinkin erittäin pitkiksi, pidin siitä, että sain tapahtuman kasaan ja jopa onnistuneesti.

Yhdeksi huippukohdaksi Fanni mainitsee myös sen, kun hänet valittiin Assemblinin kestävän kehityksen työryhmään, jossa on mukana Pohjoismaista huippuosaajia. Fanni kertoo, että vastuullisuusasiat ja kestävä kehitys on erittäin lähellä hänen sydäntään.

– Opiskelin sivuaineena kestävää kehitystä ja talotekniikka-alalla on valtavasti potentiaalia kehittää kiinteistöjä entistä energiaystävällisemmäksi ja samalla vähentäen kiinteistökantamme päästöjä.

Unelmatyö

Assemblinia Fanni kehuu vuolaasti. Hän kertoo, että parasta yrityksessä on työkaverit, avoin ilmapiiri sekä se, että yrityksessä on matala hierarkia.

– Esihenkilöni on yrityksemme toimitusjohtaja ja olen näiden vuosien aikana voinut puhua hänelle aina avoimesti ja rohkeasti mielipiteeni ja ajatukseni.

Omassa työssään Fanni nauttii siitä, että hänelle on annettu vapaat kädet ja josta hän kokee, että häneen luotetaan.

– Tässä yrityksessä olen nähnyt kolme brändiä ja lanseerannut yhden niistä eli Assemblinin Suomen markkinoille. Silloin lanseerausvuonna 2016 teimme erittäin paljon yhteistyötä konsernin viestijien kesken ja saimme lanseerattua brändimme onnistuneesti myös Suomen markkinoille.

Heinäkuussa Fanni jää kesälomille ja lomansa hän aikoo viettää perheensä ja ystävien kanssa reissaten Suomessa.

Pääkuvassa Assemblin-konsernin vastuullisuustyöryhmä. Fanni on kuvaa katsottaessa kolmas oikealta.

Lisätietoja

Toimitusjohtaja
Magnus Eriksson
magnus.eriksson@assemblin.fi
Puh. 050 568 9900

Viestintä ja markkinointi
Fanni Lång
fanni.lang@assemblin.fi
Puh. 040 641 6259